![]() |
| Etusivu | Kalenteri | Galleria | Toiminta | Yhteystiedot | Linkkejä | Forum |
|
to 16.2.2012 klo 18.00 Rajala Camera tukee Porin kameraseuran toimintaa
|
AjankohtaistaKevättiedote 2012Hei kameraseuralaiset! Hallitus on järjestäytynyt. Pitkäaikainen puheenjohtaja Marjo Koski jättäytyi varapuheenjohtajan paikalle ja muutenkin hallituksessa on tapahtunut muutoksia. Tehtävissä riittää varmasti haastetta uusille jäsenille, mutta uusin voimin Porin kameraseuran toimintaa on myös hyvä kehittää. Seuran jäsenten palaute ja osallistuminen on siis enemmän tervetullutta kuin koskaan. Ottakaa tarvittaessa yhteyttä "vastuuhenkilöihin":
Kevään ohjelmassa muun muassa: 16.2.2012 Helmi- ja maaliskuun kerhoiltoja on siirretty viikolla eteenpäin. Helmikuun kerhoilta on siis poikkeuksellisesti 16.2. ja maaliskuun 15.3. Aika on tuttu klo 18-20 taidemuseolla. Huhtikuussa kerhoilta jälleen normaalisti 12.4. 16.2.2012 Helmikuun kerhoillassa on perinteisen kuukauden kuvakisan lisäksi ohjelmassa Yökuvauskurssi, jolloin harjoittelemme pienissä ryhmissä kuvaamista pimeällä. Kuvaaminen tapahtuu taidemuseon läheisyydessä (Eteläranta, Kirjurinluoto, yms). Ota siis kamera ja jalusta mukaan. Kurssi alkaa kuukauden kuvakisan jälkeen, joten normaali kerhoilta päättyy jo n. klo 19. Sen jälkeen siirrytään ulos hämärään kuvaamaan. Yökuvauskurssin hinta on jäseniltä 5 € ja muilta 10 €. 15.3.2012 Maaliskuun kerhoillan yhteydessä järjestetään yhdistyksen kevätkokous. Kevätkokouksen esityslista:
12.4.2012 Huhtikuun kerhoillassa kuukauden kuvakisassa on teema "Musta ja valkoinen". Tämähän ei tarkoita samaa kuin mustavalkoinen, joten luovuus kukoistamaan! 23.4.2012 Trierenberg Super Circuit –kilpailun viimeinen lähetyspäivä. Kilpailuun voi osallistua Karipekan ohjauksessa, lisätietoa myöhemmin. www.supercircuit.at 10.5.2012 Kevään viimeinen kerhoilta. Tällöin kannattaa hakea viime hetken valokuvausvinkit kameraseuran kerhoillasta, jotta kesän lomakuvat onnistuisivat täydellisesti! Puheenjohtajan tavoittaa myös sähköpostiosoitteesta info [ät] porinkameraseura.net. Nähdään kerhoilloissa!
Vuosinäyttely
PistepörssiJoulukuun pisteet julkaistaan vasta palkintojenjaon jälkeen. Palkinnot jaetaan tammikuun kerhoillassa.
SyyskokousSyyskokouksemme jatkuu joulukuun kerhoillassa 8.12.2011 klo 18.00.
Marraskuun tiedoteLokakuun kokouksessa päätettiin 2011 vuosinäyttelyn nimeksi laittaa "60vuotta, eikä suotta". Vuosinäyttely pidetään Porin pääkirjaston tiloissa 10.12.11 - 05.01.12. Kuvia saa tuoda kirjastoon 07.12 eteenpäin. Näyttelyn pystytys on 09.12 ja 10.12 on näyttelyn avajaiset glögitarjoilun kanssa. Kuvia saa tuoda 3 kpl. 2 kuvaa tulee näyttelyyn ja 1 kuva on varalla, jos tilaa jää. Kuvan kehystävän paspiksen ulkoreuna 40cm x 50cm sopii seuran kehyksiin. Marraskuun jäseniltamme on samalla Porin Kameraseura ryn sääntömääräinen syyskokous. Aiheina on ensivuoden toiminnan suunnittelu ja hallituksen kokoonpano. Esityslista
SyystiedotePorin Kameraseuran syyskausi on alkamassa. Ensimmäinen kerhoilta on torstaina 08. syyskuuta Taidemuseolla. Joni Kantonen on palannut Alankomaista takaisin Suomeen. Kuviaan ja kokemuksiaan hän tulee esittelemään syyskuun jäseniltaan. Hän on tehnyt nettiin kuvistaan "äänestyspelin". Sivu arpoo kaksi kuvaa, joista voi äänestää mieleisintä. Alalaidassa näkyy eniten ääniä saaneet kuvat. www.jonikantonen.net/ratephotos.php Vuoden 2011 syksyn jäsenillat ja kuvausaiheet ovat:
Seuracup lähestyy ja kaikki halukkaat voivat lähettää 4-8 kpl kuvia valikoitaviksi sinne (kuvakoko alle 1000kb eli 1 megatavu). SKsL Teemanäyttely "Tunnelma" Hämeenkyrössä
Finland circuit on Suomen ainoaan FIAP:n kansainväliseen näyttelyyn. Puheenjohtaja on lopettamassa tehtävänsä. Muutos on aina hyväksi. Uudet ihmiset tuovat uusia ajatuksia ja seura kehittyy. 7 vuoden hallituksessa toimimisen jälkeen on aika "harrastaa" valokuvausta.
Seuracup
Seuracup lähestyy ja kaikki halukkaat voivat lähettää 4-8 kpl kuvia valikoitaviksi sinne (kuvakoko alle 1000kb eli 1 megatavu).
NäyttelyitäSyksy ja kerhoillat lähestyvät. Samoin myös näyttelyt. SKsL Teemanäyttely "Tunnelma" Hämeenkyrössä Finland circuit
KoulutustaHenkilökuvauskurssi lauantaina 7.5.2011 kello 10 alkaen Psyl:n lukiolla Tasavallankatu 4, Pori. Kouluttajana Jari Alanen Sksl:stä. Kurssin hinta jäsenille 35 euroa, muille 45 euroa. Vielä muutama paikka vapaana, ilmoittaudu Hanna Virtaselle puh 040-5462297 tai hanna.virtanen - pori.cedunet.fi (korvaa - @-merkillä) Ps. Ei ruokailua, kahvitarjoilu. Ruokailutauko pidetään.
Kevään tiedoteHallitus on järjestäytynyt. Ottakaa yhteyttä "vastuuhenkilöihin" tarvittaessa.
Huhtikuun jäsenillan aiheena Abstrakti. Toukokuussa aihe on vapaa. Lightroom koulutus: Opettajina toimivat Heikki Neumann ja Matti Luotola. Päivä 1
Päivä 2
Oikeudet muutoksiin pidätetään :) Tarkoituksena olisi mennä yhdessä katsomaan Satakunnan museoon Harri Joensuun kuvia Kuukkarilaisia, Voitto Niemelän kaupunkikuvia 1960- ja 1970 – luvuilta ja Valokuvaaja Georg Hedbergin kuvia Ruot-sista, Bollstan sahakaupungin elämänmenoa 1940–1960 -luvulla. Enemmän tietoa huhtikuun jäsenillassa. Studio / miljöökuvauskurssi pidetään la 7.5.2011. Vetäjänä on Jari Alanen. Paikka tällä näkymin Psyl. Tarkempaa tietoa asiasta myöhemmin huhtikuun jäsenillassa ja netin välityksellä. Herrainpäiville mennään 14.5.2011 kello 12 eteenpäin. Ohjelmassa jotakin kuvaukseen liittyvää. Kamerat mukaan :). Mökin osoite on Kesätie 25. Ajo-ohje: Mäntyluodontietä, käännytään Yyteri Golfin kohdalta. Tie muuttuu Kesätieksi matkan varrella ja ajetaan vaan suoraan ja mökki oikealla. Pihassa on grillikota ja mahdollisesti jonkinnäköinen kesäkeittiökin valmistuu siihen mennessä. Vesi tulee ja menee. On jääkaappi, pakastin ym. ja astiat 50 hlölle. Seura maksaa paikan, osallistujilla omat eväät. Matka kuvauksen merkeissä tarkoitus järjestää syksyllä.
Koulutusta
Helmikuun kuukausitiedoteHelmikuun jäsenillassa pidetään Porin Kameraseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous, koska Patentti- ja rekisterihallitus ei ole käsitellyt seuramme pykälämuutosta vielä. Esityslista:
Kuukaudenkuvakisan, Vuosinäyttelyn ja Vuosikilpailun tulokset julkaistaan helmikuun jäsenillassa. Muut Vuoden 2011 jäsenillat ja kuvausaiheet. Taidemuseon luentosalissa:
Lightroom / Raw-kuvan käsittelykoulutusta tulossa maalis-huhtikuun vaihteessa. Muistutukseksi:
Tämä tiedote tulee myös postitse viikon sisällä. Siinä on mukana pankkisiirtolomake, jolla voi maksaa vuoden 2011 jäsenmaksun 30 €. Maksa se eräpäivään mennessä, muistutuslaskusta on lupa laittaa 5€ huomautusmaksu. Jollei tiedotetta kuulu, tarkoittaa se, ettei puheenjohtajalla ole oikeaa osoitettasi. Lähetä voimassa oleva osoitteesi puheenjohtajalle. Etsitkö aikaisempia tiedotteita? Toiminta-sivulta löytyy! |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||