![]() |
| Etusivu | Kalenteri | Galleria | Toiminta | Yhteystiedot | Jäsenille | Linkkejä |
|
|
<< Takaisin Lokakuun kuukausitiedoteSyksyn sato alkaa olla korjattu ja syystöiden jälkeen ehtii katsella, mitä kesällä on saanut aikaiseksi. Vuoden kuukaudenkuvakisojen voittaja on vielä epäselvä. Vertailin tuossa pisteitä ja totesin kaiken olevan vielä mahdollista niille, jotka ovat jaksaneet osallistua lähes kuukausittain. Seitsemän parasta kuvaa kahdeksasta vaikuttaa lopulliseen tulokseen. Kannattaa siis jatkaa osallistumista. Syyskuun kuvakisan voittajat ovat:
Rajalaan kaipaillaan edelleen kuvia. Voittajista vain 2 / 4 toimitti kuvansa näytille. Mitä asian hyväksi voisi tehdä? Viime kokouksessa keskusteltiin, pitäisikö kuukauden kuvakisaan osallistuvien kuvien olla käsitelty viimeisen vuoden aikana. Samalla heräsi keskustelua, pitäisikö myös kuvien maksimikoko rajata kokoon A4 ( 20x30 ). Varsinaiset kuukaudenkuvakisan sääntöjen muutokset astuvat voimaan vasta tammikuussa, syyskokouksen hyväksyttyä ne. Muistattehan, että lokakuun kuvausaihe on Riemu. Jäsenillassa näemme, onko riemulla rajoja. :) Liiton teemanäyttelyyn hyväksyttiin kahdeksan kuvaa neljältä kuvaajalta. http://www.sksl.fi/sksl/liitto/teemanayttelyyn__hyvaksytyt_teokset.html Onnittelut! Heikki Neumann lähettää kuvia The Al-Thani Award For Photography 2008-näyttelyyn. Aiheet ovat vapaa tai "Ihmisiä ympäri maailman". Osallistukaa! Lisää aiheesta sivulta: http://al-thaniaward.com/index.php?option=com_frontpage&Itemid=1 Vuoden 2008 vuosinäyttely pidetään Porin pääkirjastossa tammikuun alussa 2009 . Lisää aiheesta jäsenillassa. Lisäksi olisi mahdollisuus toisenkin näyttelyn pitämiseen, jos kiinnostusta löytyy. Lokakuun jäsenillassa on tarkoitus katsella "matkakuvia". Nähdään Taidemuseolla! |
![]() |
|