![]() |
| Etusivu | Kalenteri | Galleria | Toiminta | Yhteystiedot | Linkkejä | Forum |
|
|
<< Takaisin Toimintasuunnitelma 2007Porin Kameraseura ry tarkoituksena on toimia valokuvauksen harrastajien yhdyssiteenä, kehittää jäsenistönsä keskuudessa valokuvausta sen eri ilmaisumuotoja eri tekniikoin, sekä herättää kiinnostusta sitä kohtaan. Tätä tarkoitusta varten järjestetään jäseniltoja kerran kuussa kevät- ja syyskaudella Porin nuorisotalon tiloissa. Vuosittaiset päätapahtumat ovat vuosikilpailu ja jatkossa myyntinäyttely, jossa yleisö voi valita oman suosikkinsa. Myös SKSL:n vuosi- ja teemanäyttelyihin osallistuminen kuuluvat seuramme toimintaan. Jäseniltojen sisältöön kuuluvat tasokkaat kuukaudenkuvakisat jatkuvat palautekeskusteluin. Yhden kevät- ja syyskauden kuvakisan aihe sovitaan etukäteen. Vierailijoita pyritään hankkimaan kerhoiltoihin samoin kuin omin voimin vedetyt luennot ajankohtaisesta aiheesta jatkunevat. Lisäksi järjestettäneen avoin kuvailta, jolloin kaikki halukkaat voivat näyttää kuviaan. Seuramme on saanut kutsun tulla keväällä Uotilan tilalle Harjavaltaan. Tarkemmat tiedot saamme myöhemmin. Muista retkikohteista johtokunta ottaa mielellään ehdotuksia vastaan. Toimintamme rahoittamiseksi järjestettäneen digikuvauksen alkeiskurssi viimekeväisen kokemuksen perusteella. Edellä mainitun myyntinäyttelyn tuotto tulisi niin ikään seuramme hyväksi. Kuvamaratoonin kohdentaminen aluksi jäsenistölle kenraalinharjoituksena ja myöhemmin ulkopuolisille harkittaneen myös. Tavoitteena näillä keinoilla olisi tarkoitus tulla riippumattomaksi ulkopuolisesta rahoituksesta. Tiedotustoiminnan seura hoitaa kuukausitiedottein sekä Rajalan Cameran ilmoitustaulua käyttäen. Myös seuramme kotisivut www.porinkameraseura.net ovat tehokkaasti jakaneet tietoa varsinkin seuramme ulkopuolelle. Yhteistyö muiden kameraseurojen välillä jatkunee valokuvakilpailuiden tuomaristona, yhteisten retkien ja vierailuiden muodossa. Jäsenhankintaa pitää jatkaa aktiivisesti, johon nykyinen uuden tekniikan opastaminen antaa hyvät edellytykset. Uutena kohderyhmänä tuli kysymykseen koululaiset. Perustettaneen nuorisojaosto, jolloin houkuttimena voisi olla pienempi jäsenmaksu. |
![]() |
|